Uusia ihanuuksia

Olen ihastunut tähän verkkokauppaan kitchentime.fi. Siis nimensä mukaisesti sieltä löytää kaikkea, mitä keittiössä voi kuvitellakaan tarvitsevansa. Minä olen tehnyt ostoksia monta monituista kertaa, eikä koskaan tarvitse pettyä. On siis totta, että hyvää laatua voi saada halvalla. Vaikka sanontahan toki menee, ettei hyvää saa halvalla. Tämä ei kuitenkaan selkeästikään pidä paikkaansa. Olen siis ostanut niin suurempia koneita kuin ihan pelkkiä lastoja ja kapustoja. On mukavampaa olla keittiössä, kun tuotteet on oikeasti kunnossa. Itsehän olen kova kokkaamaan. Tykkään laittaa ruokaa joka päivä. Perheeni rakastaakin kokkauksiani. Tykkään myös kokeilla kaikkea uutta. Uusimpana olen innostunut avokadoista ja kaikista muistakin vihreistä vihanneksista. Olen laittanut niitä erilaisten pastojen ja kastikkeiden joukkoon. Avokadopasta taitaakin olla omaa suosikkiruokaani tällä hetkellä. Perhe haluaisi enemmän perunoita varsinkin nyt, kun olen lähinnä keskittynyt pastoihin. Ehkäpä aion laittaa vaikkapa erilaisia vuokia, joissa on perunaa ja lihaa. Kasviksia unohtamatta, koska kasvikset ovat todella tärkeitä. Niitä pitäisikin syödä vähintään puoli kiloa päivässä ainakin näin talven pimeydellä.

th

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s